|
SÄÄNNÖT
1§ Yhdistyksen nimi on Nautic Club Urheilusukeltajat ry, kotipaikkana Turku
2§ Yhdistys on perustettu Helmikuun 10 päivänä 1970 ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä kerho.
3§ Kerhon tarkoituksena on jäsentensä urheilusukellustaidon ja -tekniikan sekä erilaisten vedenalaisten toimintamuotojen kehittäminen, meripelastus- ja etsintäpalveluun osallistuminen, uima- ja hengenpelastustaidon kohottaminen sekä merenkulkutaitojen kehittäminen ja ylläpito. Kerho pyrkii mainittujen tarkoitusperien saavuttamiseksi järjestämään harjoitus-, koulutus- ja näytöstilaisuuksia sekä opinto- ja sukellusretkiä. Kerholla on myös nuorisotoimintaa, jonka tarkoituksena on edellä mainittujen lisäksi kehittää vapaasukellustaitoa.
4§ Kerhon jäseniksi pääsevät perustajajäsenet ja kerhon kokouksen hyväksymä henkilö, joka on hyväksyttävästi suorittanut Suomen Urheilusukeltajain Liitto ry:n hyväksymän laitesukelluskurssin. Kerhon nuorisojäseneksi pääsee vanhempien suostumuksella yli 8-vuotias henkilö, joka omaa kohtuullisen uimataidon. Jäsenen on noudatettava kerhon ja Suomen Urheilusukeltajain Liitto ry:n sääntöjä ja päätöksiä. Kunniajäseneksi voi kerho kutsua henkilöitä, jotka ovat erikoisen huomattavalla tavalla edistäneet seuran toimintaa. Päätös kunniajäseneksi kutsumisesta tehdään kerhon hallituksen kokouksessa ja sen tulee saada ¾ annetuista äänistä. Kannatusjäseniksi voi hallitus hyväksyä henkilöitä tai oikeuskelpoisia yhteisöjä.
5§ Jokainen jäsen, kunniajäseniä lukuun ottamatta, suorittakoon kerholle sen suuruisen jäsen- tai kertamaksun ja liittymismaksun, kun syyskokous on määrännyt. Maksujen suuruudesta päättää syyskokous kerrallaan aina yhdeksi vuodeksi. Maksutavasta päättää hallitus.
6§ Hallitus voi erottaa kerhon jäsenen, joka ei noudata kerhon sääntöjä, päätöksiä tai laiminlyö liittymismaksun tai yhden vuoden jäsenmaksun suorittamisen määräajalla, rikkoo rikoslakeja tai käyttäytymisellään alentaa kerhon arvoa. Hallituksen päätöksen tulee olla yksimielinen. Erotettu jäsen on oikeutettu valittamaan erottamispäätöksestä kerhon kokoukselle jättämällä valituskirjelmän hallitukselle 14 vuorokauden kuluessa erottamispäätöksestä tiedon saatuaan, tiedonantopäivää lukuun ottamatta.
7§ Kerhon toiminta- ja tilikausi on kalenterivuosi. Kerhon hallituksen toimikausi on kaksi vuotta. Kerhon hallitukseen kuuluu puheenjohtajan lisäksi kahdeksan jäsentä, joista neljä on vuorollaan vuosittain erovuorossa. Puheenjohtajan ja hallituksen jäsenten tulee olla Suomen lakien mukaan täysin oikeustoimikelpoisia. Hallituksen on jätettävä tilinpäätös viimeistään 30 vuorokautta ennen kevätkokousta tilintarkastajille, joiden tulee palauttaa tilinpäätös ja tilinpäätöskertomus hallitukselle viimeistään seitsemän vuorokautta ennen kevätkokousta. Kerhon kevätkokous pidetään kunkin vuoden maaliskuun loppuun mennessä hallituksen määräämänä aikana ja paikassa. Kerhon syyskokous pidetään lokakuun loppuun mennessä hallituksen määräämänä aikana ja paikassa. Kirjallinen kutsu yhdistyksen kokouksiin on lähetettävä viimeistään seitsemän vuorokautta ennen kokousta.
8§ Kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. kokouksen avaus
2. valitaan kokoukselle a) puheenjohtaja; b) sihteeri; c) pöytäkirjan tarkastajat;
d) ääntenlaskijat
3. todetaan läsnäolijat ja äänioikeutetut jäsenet sekä tarkastetaan valtakirjat
4. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
5. luetaan edellisen kokouksen pöytäkirja ja hyväksytään se
6. esitetään kerhon vuosi- ja tilikertomus ja vahvistetaan tilinpäätös
7. päätetään hallitukselle myönnettävästä tili- ja vastuuvapaudesta
8. valitaan edustajat Suomen Urheilusukeltajain Liitto ry:n vuosi ja ylimääräisiin kokouksiin
9. käsitellään muut esityslistalla olevat asiat
10. päätetään kokous
Syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. kokouksen avaus
2. valitaan kokoukselle a) puheenjohtaja; b) sihteeri; c) pöytäkirjan tarkastajat;
d) ääntenlaskijat
3. todetaan läsnäolijat ja äänioikeutetut jäsenet sekä tarkastetaan valtakirjat
4. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
5. luetaan edellisen kokouksen pöytäkirja ja hyväksytään se
6. valitaan seuralle puheenjohtaja seuraavaksi kahdeksi vuodeksi, pariton, parillinen vuosi
7. valitaan seuran hallitukseen neljä uutta jäsentä erovuoroisten tilalle seuraavaksi kahdeksi vuodeksi
8. valitaan kaksi tilintarkastajaa ja heille varajäsenet
9. vahvistetaan liittymis-, jäsen-, kannatusjäsen- ja kertamaksut
10.valitaan kerholle kerhokouluttajat
11. valitaan kerholle edustajat Suomen Liikunta ja Urheilun Varsinais-Suomen Piirin Urheilusukellusjaostoon seuraavaksi kahdeksi vuodeksi, pariton ja parillinen vuosi
12. esitellään seuraavan vuoden toimintasuunnitelma
13. esitellään seuraavan vuoden tulo- ja menoarvio
14. muut esille tulevat asiat
15. päätetään kokous
9§ Kevät- ja syyskokouksia lukuun ottamatta pidetään kerhon kokouksia silloin, kun hallitus sen tarpeelliseksi katsoo tai ¼ kerhon koko jäsenmäärästä sitä kirjallisesti hallitukselta vaatii. Ylimääräisen kokouksen kutsussa on mainittava ne seikat, jotka ovat antaneet aiheen kokouksen koolle kutsumiseen. Kokouksesta on jäsenille ilmoitettava kuin kevät- ja syyskokouksesta. Kokous on päätösvaltainen, jos se on sääntöjen mukaan koolle kutsuttu. Jäsenet, jotka ovat estyneet tulemasta, voivat käyttää valtakirjaa. Puheoikeus on kaikilla jäsenillä ja henkilöillä, jotka ovat läsnä, puheenjohtajan luvalla. Äänestysoikeus on, lukuun ottamatta kannatusjäseniä, kaikilla 15 vuotta täyttäneillä jäsenillä, jotka ovat maksaneet liittymis- ja jäsenmaksut. Kerhon kokouksissa on kullakin jäsenellä yksi ääni.
10§ Äänestyksissä, jotka koskevat muita kuin kunniajäsenen vaalia, sääntöjen muutosehdotuksia tai kerhon purkamista, ratkaisee yksinkertainen enemmistö ja äänten mennessä tasan, ratkaisee puheenjohtajan ääni. Vaaleissa äänten mennessä tasan, ratkaisee arpa. Kaikissa kokouksissa tapahtuu äänestys vaadittaessa suljetuin lipuin.
11§ Kerhon ja hallituksen kokouksista on pidettävä pöytäkirjaa. Pöytäkirja luetaan ja hyväksytään seuraavassa kokouksessa.
12§ Kerhon asioita hoitaa ja sitä edustaa hallitus. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan, sihteerin ja rahastonhoitajan. Hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään puolet hallituksen jäsenistä on läsnä.
13§ Hallituksen tehtäviin kuuluu:
- ryhtyä tarpeellisiin toimenpiteisiin seuran tarkoitusperien edistämiseksi,
- johtaa ja valvoa kerhon toimintaa,
- toimeenpanna kokousten tekemät päätökset,
- kutsua kokoon kevät-, syys- ja ylimääräiset kokoukset ja valmistaa niihin esityslistat,
- hoitaa kerhon rahavaroja ja muuta omaisuutta,
- hoitaa kerhon kirjeenvaihto, pitää jäsenluetteloita sekä koota jäsenmaksut,
- ryhtyä kaikkiin niihin toimenpiteisiin, joita kerhon etu vaatii,
- laatia toimintakertomus ja luovuttaa kirjapito tilintarkastajille tarkistettavaksi vähintään 30 vuorokautta ennen kevätkokousta,
- laatia tulo- ja menoarvioehdotus sekä toimintasuunnitelma seuraavaksi vuodeksi, esitetään syyskokouksessa,
- hoitaa muut esille tulevat kerhon asiat.
14§ Kerhon nimen kirjoittavat puheenjohtaja, rahastonhoitaja, sihteeri tai hallituksen siihen erikseen määräämä henkilö, kukin erikseen.
15§ Kerho hankkii varoja toimintaansa:
- keräämällä jäsenistöltään liittymis- ja jäsenmaksuja,
- järjestämällä sukelluksenohjaus- ja harjoitustapahtumia,
- järjestämällä myyjäisiä ja osallistumalla talkootöihin,
- ottamalla vastaan lahjoituksia sekä kannatusjäsenmaksuja.
16§ Sääntöjen muutosehdotukset on annettava kirjallisesti hallitukselle, joka jättää asian kerhon kahden perättäisen, vähintään kahden viikon väliajoin pidettävään kokoukseen, joissa toisen on oltava kevät tai syyskokous. Kummassakin kokouksessa esityksen on saatava vähintään 2/3 äänten enemmistö tullakseen hyväksytyksi, ja joista jälkimmäisessä äänestetään ainoastaan esityksen hyväksymisestä tai hylkäämisestä. Kaikki muu keskustelu asiasta käydään ensimmäisessä kokouksessa.
17§ Päätös kerhon purkamisesta tehdään kahdessa perättäisessä kerhon kokouksessa samalla tavalla ja samalla äänten enemmistöllä kuin edellisessä pykälässä määrätään. Jos kerho puretaan tai sen toiminta lakkautetaan, luovutetaan kerhon omaisuus samoja toimintaperiaatteita ajavalle rekisteröidylle yhdistykselle viimeisen kokouksen päätöksen mukaan.
18§ Muuten noudatetaan mitä voimassa oleva yhdistyslaki säätää.
|
|